Yhteisö

Vaikuttajanainen on meistä jokainen, joka kokee vaikuttavansa, niin kotona, työssä tai vapaa-ajalla – iästä ja ammatista riippumatta.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Sanotaan, että kaikki hyvät ideat syntyvät saunan lauteilla, ja niinhän syntyi tämäkin: ajatus Vaikuttajanaiset. -tilaisuudesta! Keväällä 2018 päätimme ryhtyä uudenlaisen tilaisuuden järjestämiseen, tilaisuuden, jossa voisimme tavata vaikuttavia naisia erilaisista ammateista ja työyhteisöistä. Alun perin ajattelimme, että järjestäisimme tilaisuuden erityisesti Kokkolan suurteollisuusalueen naisille, ”kollegoillemme”, mutta melko varhaisessa vaiheessa huomasimme, että tarve tällaiselle tilaisuudelle on laajempi. Niimpä laajensimme tilaisuuden markkinointia ensin käsittämään koko Kokkolan seudun ja sen jälkeen Keski-Pohjanmaan maakunnan.

Myös huulenheittona saunan lauteilla tokaistu työnimi tilaisuudelle, #vapiselakasoppa, sai pontta allensa, kun päätimme järjestää upeille, vaikuttaville naisille suunnatun tilaisuuden samaisena tammikuisena iltana, jolloin perinteisesti kaupungin vaikuttajamiehet ovat vuosikymmeniä kokoontuneet kokkolalaiseen ravintolaan lakasoppailtaan madekeittoa nautiskelemaan ja verkostoitumaan.

Ja vaikuttajanainenhan on meistä jokainen, joka kokee vaikuttavansa, niin kotona, työssä tai vapaa-ajalla – iästä ja ammatista riippumatta.

Järjestävänä tahona toimivat seuraavat vaikuttajanaiset: Pia Kinnunen, Virve Heikkinen sekä Johanna Hylkilä.

Fiilikset nyt, neljän tapahtuman jälkeen?

Sekä järjestäjien että osallistujien fiilikset olivat jo ensimmäisen tapahtuman jälkeen, että tällaista tilaisuutta/tapahtumaa todella tarvitaan tällä alueella. Kaikki Vaikuttajanaiset. -tilaisuudet ovat olleet loppuunmyytyjä. Tilaisuuksien lämminhenkinen tunnelma, viihdyttävä ohjelma sekä hyvä seura ovat taanneet tapahtumien suosion - vuosi vuoden jälkeen.

On ollut ihanaa huomata, että tapahtumat ovat tavoittaneet verkoston hengen mukaisesti vaikuttavia naisia iästä, ammatista ja paikkakunnasta riippumatta. Nähdään taasen!

Ota yhteyttä